Kokeneemmat lajista innostuneet kilpailuhenkiset juoksijat lähtevät mielellään myös kilpailemaan lajin parissa. Polkujuoksukilpailuja järjestetään ympäri vuoden monilla ei paikkakunnilla, joten mukaan pääsee helposti. Kilpailuissa juostavat matkat ovat eri mittaisia, mikä madaltaa kynnystä osallistua hieman vähemmänkin juosseelle. Matkat vaihtelevat noin kymmenestä kilometristä aina satoihin kilometreihin. Pidemmät matkat on luonnollisesti jaettu useampaan päivään, jolloin puhutaan etappikilpailusta. Etappien välillä levätään ja kilpailija ehtii palautua hieman seuraavan päivän koitosta varten.

Oli kyseessä sitten kokenut juoksija tai vasta ensimmäisiin kilpailuihin suuntaava harrastaja, on palautumisesta pidettävä huolta myös viikottaisten harjoitusten välissä ja erityisesti kilpailuun valmistautuessa sekä sen jälkeen. Kilpailuun valmistautumiseen kuuluu oleellisesti myös sopivan harjoitusohjelman ja suunnitelman laatiminen. Suunnitelmaan tulisi sisällyttää juoksumatkojen lisäksi sopivaa lihaskuntoharjoittelua. Juoksu ja lihaskuntoharjoittelu tulee rytmittää oikein parhaan tuloksen saamiseksi.

Palautuminen kisojen jälkeen

Kisat vaativat fyysisesti ja henkisesti enemmän kuin tavalliset viikkoharjoitukset ja polkujuoksuryhmät lenkit. Niihin valmistautuminen ja itse kilpailupäivä vievät energiaa, minkä takia palautumiseen on varattava aikaa. Palautumiseen kannattaa varata myös rentoa ja mukavaa ajanvietettä. Rentoutuminen auttaa niin mieltä kuin kroppaakin lepäämään ja valmistautumaan tulevia harjoituksia varten. Rentoutumiseen erityisen toimiva vaihtoehto on hyödyntää parhaat kasinosivut ja niiden tarjoamat kaikkien suosikkipelit.

Parhaat kasinosivut tarjoavat monille tuttuja klassikkoja korttipelien muodossa, esimerkiksi pokeripelit. Valikoimasta löytyy myös jännittävä ruletti ja piristävä hedelmäpeli. Kasinosivuilta löytyy peli jokaiseen makuun. Klassinen hedelmäpeli tarjoaa rentouttavaa tekemistä tasapainottamaan polkujuoksuharjoittelua ja kilpailemista. Hedelmäpeli on monille tuttu rahapeliautomaateista. Kasinosivujen versio toimiikin samaan tapaan. Pelissä on tavoitteena saada kolme samaa kuviota vaakasuoraan linjaan. Kun näin tapahtuu, voittaa pelaaja rahasumman itselleen. Rahasumma riippuu siitä, mikä kuvio vaakalinjaan saadaan.

Polkujuoksussa, kuten muussakin urheilussa, tulee muistaa tasapaino harjoittelun ja palautumisen välillä. Palautuminen tulee huomioida harjoitussuunnitelmassa. Palautumisen tukena kannattaa käyttää rentouttavaa ajanvietettä tarjoavia nettikasinopelejä. Riittävä palautuminen auttaa menestymään jälleen seuraavissa kilpailuissa entistä paremmin. Omaan harjoitteluun saa lisäboostia, kun kroppa ja mieli ovat oikeassa vedossa ja olo on energinen. Polkujuoksuharjoittelussa säilyy sen myötä kiinnostus ja motivaatio pysyy korkealla, kun kilometrejä karttuu.